Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Kerhon hallitus on kokoontunut viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Teiltä on tullutkin jo kysymystä ja toivetta tämän vuoden tapahtumille.
Kokouksessa puhuimme mm. tämän vuoden ohjelmasta, rahatilanteesta, tuotteista ja lehdestä. Seuraamme aktiivisesti hallituksen virallisia ohjeistuksia rajoitustoimista tässä koronatilanteessa, jotka valitettavasti ovat vaikuttaneet esimerkiksi viime vuonna kerhon toimintaan.
Kerhon vuosikokous järjestetään maaliskuussa. Tästä tulee vielä myöhemmin oma kutsunsa.
Alustavasti suunnitelmana olisi järjestää tänä kesänä Club show, ja toivomme että voimme sen järjestää turvallisesti elokuussa.
Tänä vuonna MaSkotti ilmestyy vähintään 2 kertaa, kevään/kesän lehti tulee sähköisenä ja joululehti tulisi paperisena.
Jäsenmaksuja voi toki nyt jo maksaa, mutta viimeistään vuosikokouksen jälkeen. Tästä laitamme myös lähempänä vielä muistutusta!
Pyrimme vielä aktivoitumaan sosiaalisen mediankin puolella ja järjestämään pientä ohjelmaa etänäkin. Kiitos kaikille jäsenille ymmärryksestä ja toivottavasti tänä vuonna asiat palaisi jo hieman raiteilleen!
Terveisin Skotlanninhirvikoirakerhon hallitus
Ps. Meille saa aina laittaa toiveita, ehdotuksia tai muuten vaan viestiä joko facebookissa tai sähköpostitse hallitus@skotlanninhirvikoirat.fi.Kerho löytyy myös instagramista @skotlanninhirvikoirakerho Ja kerhon tuotteita on saatavilla edelleen, näistä löytyy kuvia ja lisätietoa nettisivuilla kohdassa ”tuotetori”.