Skotlanninhirvikoira on vanha skotlantilainen vinttikoirarotu, joka metsästää ensisijaisesti näköaistinsa avulla. Se jalostettiin saksanhirven ajoon ja kaatoon Skotlannin karuissa ja avoimissa maastoissa. Koirilta vaadittiin nopeutta, voimaa, kestävyyttä ja kykyä toimia yhdessä. Ne joko kaatoivat hirven tai pitivät sen aloillaan metsästäjän saapumiseen asti.

Suuret, karkeakarvaiset hirvikoirat olivat pitkään Ylämaan päälliköiden arvostamia metsästyskoiria. Metsästystapojen, maanomistuksen ja yhteiskunnan muuttuessa rotu kävi 1800-luvulla hyvin harvinaiseksi. Säilyneitä linjoja koottiin yhteen, ja näyttelytoiminnan sekä ensimmäisen kirjallisen rotumääritelmän myötä rodun tyyppi vakiintui. Ensimmäinen skotlanninhirvikoira tuotiin Suomeen vuonna 1964, ja ensimmäinen suomalainen pentue syntyi vuonna 1967.

Nykyisin skotlanninhirvikoira on seura- ja harrastuskoira. Sen rodunomaista juoksukykyä voi vaalia maasto- ja ratajuoksussa sekä vinttikoirien ajuekokeessa. Rotua nähdään myös näyttelyissä. Suomessa sitä ei käytetä alkuperäiseen suurriistan metsästykseen.

Rodun luonteenpiirteet
Tyypillinen skotlanninhirvikoira on lempeä, avoin, rauhallinen, arvokas ja läheisiinsä kiintyvä. Se suhtautuu yleensä ystävällisesti ja uteliaasti ihmisiin ja toisiin koiriin eikä ole luontainen vahti- tai suojelukoira. Moni aikuinen koira on sisällä hyvin huomaamaton ja tyytyväinen, kunhan se saa riittävästi liikuntaa ja mahdollisuuksia levätä perheensä lähellä.

Nuori skotlanninhirvikoira voi olla vauhdikas, kömpelön riehakas ja pitkään pentumainen. Suuren koon vuoksi tavallinenkin leikki voi olla rajua. Rotu on herkkä, joten koulutuksen tulee perustua rauhallisuuteen, palkitsemiseen ja luottamukseen. Se oppii nopeasti, mutta itsenäisenä vinttikoirana se ei yleensä innostu loputtomasta toistamisesta tai tottele vain miellyttääkseen omistajaa.

Metsästysvietti vaihtelee yksilöittäin, mutta liikkuvan eläimen perään lähteminen voi olla erittäin nopea ja voimakas reaktio. Luoksetuloa ei siksi voi pitää varmana riistan tai muun kiinnostavan kohteen läsnä ollessa. Arkuus, jatkuva hermostuneisuus tai aggressiivisuus eivät kuulu rodun tavoiteltuun luonteeseen.

Terveys
Skotlanninhirvikoira on yleensä toimintakykyinen ja arjessa vaivaton koira, mutta suuren koon, syvän rintakehän ja maailmanlaajuisesti melko suppean geenipohjan vuoksi rodussa esiintyy terveysriskejä. Elinikä on monia pienempiä rotuja lyhyempi. Suomen kanta on pieni, joten yksittäiset tapaukset vaikuttavat tilastoihin paljon ja terveystietoa on edelleen tarpeen kerätä järjestelmällisesti.

Rodussa seurataan erityisesti seuraavia sairauksia ja alttiuksia:

• Osteosarkooma eli luusyöpä on rodun merkittävimpiä terveysuhkia. Se puhkeaa usein keski-iässä ja voi edetä nopeasti. Pitkittynyt ontuminen, luukipu tai raajan turvotus on aina syy eläinlääkärin tutkimukseen.
• Sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia, myös sydänlihaksen laajentumaa eli dilatoivaa kardiomyopatiaa, esiintyy rodussa. Oireita voivat olla suorituskyvyn heikkeneminen, hengästyminen, yskä, levottomuus tai pyörtyminen, mutta sairaus voi olla pitkään vähäoireinen.
• Syvä rintakehä altistaa mahalaukun laajentumalle ja kiertymälle. Kyseessä on nopeasti hengenvaaralliseksi muuttuva päivystystilanne, jonka oireet jokaisen omistajan on hyvä tunnistaa.
• Rodussa tunnetaan perinnöllisiä veren hyytymiseen liittyviä alttiuksia. Factor VII -puutos periytyy peittyvästi, ja DEPOH-geenimuunnokseen liittyvä verenvuoto voi alkaa viiveellä esimerkiksi leikkauksen tai tapaturman jälkeen.
• Lisäksi rodussa seurataan muun muassa portosysteemistä shunttia eli maksashunttia, virtsateiden ongelmia ja kystinuriaa, epilepsiaa, allergioita sekä niska- ja selkäkipuja. Kaikki näistä eivät ole rodussa yleisiä, mutta suvun terveystiedot ovat koiran hankinnassa tärkeitä.

Skotlanninhirvikoira ei kuulu Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan eli PEVISAan. Pentujen rekisteröinti ei siten edellytä vanhemmilta pakollisia terveystutkimuksia. Jalostuksen tavoiteohjelmassa suositellaan, että jalostukseen harkittavien koirien terveydentila, lähisukulaisten sairaudet ja sukulinjojen tiedot selvitetään mahdollisimman kattavasti. Rodulle on saatavilla DNA-testejä muun muassa Factor VII -puutoksen, perinnöllisen karvattomuuden ja DEPOH-verenvuotoalttiuden varalta. Testituloksia tulee käyttää yhdistelmien suunnittelussa niin, ettei sairaita pentuja synny muttei arvokkaita kantajia poisteta tarpeettomasti pienestä jalostuskannasta.

Koska rodussa esiintyy sydänsairauksia, jalostuskoiran sydämen tutkimisen tarpeesta ja sopivasta tutkimustavasta on perusteltua keskustella eläinlääkärin kanssa. Kasvattajan tulee aina tarkistaa rotuyhdistyksen ajantasaiset tutkimus- ja jalostussuositukset ennen yhdistelmän suunnittelua.

Liikunta- ja koulutettavuus
Skotlanninhirvikoira tarvitsee päivittäin rauhallisia lenkkejä, mahdollisuuksia tutkia ympäristöä sekä säännöllisesti tilaisuuden liikkua vapaana turvallisesti aidatulla alueella. Pelkkä piha ei korvaa yhteisiä lenkkejä. Aikuinen koira voi nauttia pitkistä metsäretkistä, mutta se ei tarvitse tauotonta suorittamista. Se viihtyy usein myös rauhallisen omistajan kanssa, kun liikunta on säännöllistä ja koiralla on mahdollisuus juosta.

Kasvavan jättirotuisen pennun liikuntaa lisätään vähitellen. Pitkää yhtäjaksoista rasitusta, toistuvaa hyppimistä ja kovalla alustalla juoksemista vältetään kasvuiässä, mutta pentu tarvitsee monipuolista omaehtoista liikkumista lihasten, tasapainon ja kehonhallinnan kehittymiseen. Liukkaita lattioita ja runsasta portaiden kulkemista on syytä välttää.

Koulutuksessa toimivat lyhyet, vaihtelevat harjoitukset ja koiralle aidosti mieluisat palkkiot. Perustaidot, käsittely, hihnakäytös ja rauhoittuminen kannattaa opettaa varhain, sillä aikuisena koira on erittäin suuri ja voimakas. Vapaana juoksuttaminen edellyttää aidattua aluetta. Harrastuksiksi sopivat erityisesti maasto- ja ratajuoksu, näyttelyt sekä rennot retket ja hajutyöskentely.

Turkin hoito
Turkki on rungossa karkea, tiivis ja säänkestävä, tavallisesti noin 8–10 senttimetriä pitkä. Pään, rinnan ja vatsan karva on pehmeämpää. Karkea turkki suojaa koiraa maastossa eikä sen kuulu olla villava tai silkkinen.

Turkki kammataan ja harjataan yleensä noin kerran viikossa. Erityisesti kainalot, nivuset, korvien taustat, parta ja muut pehmeämmät kohdat tarkistetaan takkujen varalta. Kuollutta karvaa voidaan nyppiä tai siistiä käsin tarpeen mukaan. Koira pestään silloin, kun se on likainen; jatkuvaa pesua tai voimakasta muotoilua turkki ei tarvitse. Kynnet pidetään lyhyinä ja hampaat, korvat sekä tassut tarkistetaan säännöllisesti.

Muut ominaisuudet
Skotlanninhirvikoira voi sopia ensimmäiseksi koiraksi perehtyneelle ja sitoutuneelle omistajalle, joka saa tukea kasvattajalta ja rotuyhdistykseltä. Se ei kuitenkaan ole kaikkein helpoin ensikoira: koko, voima, itsenäisyys, metsästysvietti ja melko lyhyt elinikä on hyväksyttävä jo ennen hankintaa. Myös ruoka-, lääke-, vakuutus- ja kuljetuskustannukset ovat suuren koiran mukaisia.

Rotu sopii yleensä lapsiperheeseen, kun koira on hyvin sosiaalistettu ja lasten sekä koiran yhteiseloa valvotaan. Suuri ja innokas nuori koira voi kaataa pienen lapsen vahingossa, eikä lapsen pidä ulkoiluttaa sitä yksin. Monet skotlanninhirvikoirat tulevat hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Pieniin lemmikkeihin totuttaminen aloitetaan varhain, mutta voimakkaan saalisvietin vuoksi yhteiseloa ei voi pitää automaattisesti turvallisena.

Pennun sosiaalistamisessa huomioidaan erilaiset ihmiset, koirat, liikenne, äänet, alustat, hoitotoimet ja eläinlääkärikäynnit. Kokemusten tulee olla myönteisiä ja koiran omaan tahtiin eteneviä. Rotu tarvitsee kotona riittävästi tilaa levätä, suuren ja tukevan makuupaikan sekä käytännöllisen kuljetusratkaisun. Rauhallinen aikuinen koira voi asua myös taajamassa tai kerrostalossa, jos kulkeminen ja liikunta on järjestetty koiran koon ehdoilla.