Yhteistyökumppani terveyskyselyyn löytynyt!  

Yhteistyökumppani terveyskyselyyn löytynyt!  

Odotamme kaikki varmasti suurella mielenkiinnolla vastauksia ja niiden tuomaa tietoja rotumme terveydentilasta. Keskusteltuamme useiden eri ammattikorkeakoulujen kanssa on lopulta varmistunut, että saamme apua terveyskyselyn tulosten tulkinnan kanssa.

Ammattikorkeakoulu Axxell on luvannut auttaa meitä koostamaan kyselyn tuloksia, nostamaan esille löydöksiä tai ehdottamaan lisätoimenpiteitä. Axxellin klinikkaeläinhoitaja-opiskelijat tulevat käsittelemään kyselyä kevään koirien terveyteen keskittyvän kurssiosuutensa aikana.

Axxellin puolelta yhteyshenkilönämme toimii klinikkaeläinhoitajien pääopettaja Kadi Lilloja.

Lilloja ennakkovalmistelee kyselymateriaalin oppilaitaan varten maalis-huhtikuussa ja kurssiosuuden alkaessa toukokuussa oppilaat tulevat keskittymään kyselyymme neljän opiskelipäivän ajan.

Vastauksia saimme kaiken kaikkiaan 74 kappaletta. Koiriemme lukumäärään nähden vastauksia on kohtuullisesti ja näiden perusteella pitäisi olla mahdollista luoda hyvä katsaus tämänhetkiseen terveydentilaan. Tiedotamme lisää materiaalin työstön alkaessa.

Kevätterveisin, jalostustoimikunta

Kuva Freepik osoitteessa www.flaticon.com
Comments are closed.